MEKille Green Office -merkki
Maailman luonnonsäätiö WWF on 9.6.2010 pidetyssä tarkastuksessa myöntänyt MEKille Green Office –merkin käyttöoikeuden. Tavoitteena on vähentää ympäristökuormitusta ja samalla saavuttaa säästöjä materiaali- ja energiakustannuksissa.
Sopimus merkin saamiseksi solmittiin vuosi sitten. Valmistelut alkoivat yhteistyössä Haaga-Helian kanssa, josta kaksi opiskelijaa teki opinnäytetyönään MEKille WWF:n ympäristöjärjestelmän suunnittelun ja toteutusehdotuksen.
MEKissä perustettiin jo viime vuoden kesäkuussa ympäristötiimi, jonka ympäristötietoiset jäsenet vastaavat muun muassa hankinnoista ja matkajärjestelyistä. Tiimin ohjauksessa on tehty korjauksia ja muutoksia toimiston rutiineihin, uusittu laitteita, parannettu jätejärjestelmää ja niin edelleen.
Työn tuloksena MEKillä on nyt uusi ympäristöpolitiikka, toimintaohjeet ja jätteiden kierrätysohjeisto. Luvuilla seurattavat indikaattorit ovat sähkön ja paperin kulutus sekä henkilöstön ympäristöosaaminen. Työ jatkuu tästä eteenpäin muun muassa henkilökunnan koulutuksena.
|
|
|