Eläinten katselu ja -kuvaus matkailutuotteena : lähtötilanne kartoitus
Suomessa on viime vuosien aikana kehittynyt suurpetoihin liittyvää luontomatkailua. Tämän elinkeinohaaran kehittymiseen liittyviä kasvavia odotuksia esiintyy eripuolilla maata. Erityisesti Suomen itäisissä kunnissa harjoitetaan luontokuvausta sekä eläinten ja lintujen katselutoimintaa, joissa eläimiä houkutellaan paikalle ravinnon eli ns. haaskan avulla. Haaskapaikkojen läheisyyteen on sijoitettu koju, josta voi hiljaisuudessa kuvata ja katsella haaskan syöntiin tulevia villieläimiä. Toimintaa harjoitetaan sekä omilla että kyseiseen tarkoitukseen vuokratuilla mailla.
Matkailun Edistämiskeskus on asettanut eläintenkatselun ja -kuvauksen Wildlife - teematyöryhmän, jossa parhaillaan työstetään Wildlife - kehitysstrategiaa. Tämä lähtötilannekartoitus on tehty Wildlife - teematyöryhmän työn tueksi.
Eläintenkatselu ja -kuvauspalveluja matkailutuotteena tarjoavien matkailuyritysten asiakasmäärät ovat voimakkaassa kasvussa. Kyselyyn vastanneiden yritysten asiakasmäärät kasvoivat keskimäärin 81 prosenttia vuodesta 2005 vuoteen 2007. Asiakaskunnasta 2/3 osaa on ulkomaisia. Tärkeimpinä markkina-alueina mainitaan Iso-Britannia, Ranska, Italia, Saksa ja Hollanti. Näiden lisäksi yrityksiin tulee ulkomaalaisia asiakkaita myös Espanjasta, Ruotsista, Yhdysvalloista, Norjasta ja Tanskasta.
Tarkkailtavista/ kuvattavista suurpedoista vetovoimaisimmat eläimet ovat karhu ja ahma. Lintujen tarkkailussa/ kuvauksessa vetovoimaisin laji on kotka (maa- ja merikotka). Muista eläimistä vetovoimaisimmat ovat hirvi ja majava.
Pääsääntöisesti tuotteet ovat sulan maan ajan tuotteita, joskin jonkin verran talvitarjontaakin on olemassa. Tuotteen keston osalta painopiste oli lyhyissä, yleisimmin 1-2 vuorokauden mittaisissa tuotteissa. Palvelusisällöltään tuote sisältää tyypillisesti oppaan palvelut, kuljetuksen kuvaus/ -katselupaikalle, kojun käytön sekä evästyyppistä ruokailua. Suurpetotuotteiden osalta tuotteeseen sisältyy useimmiten myös vakuutus. Osa yrityksistä on paketoinut tuotteeseensa myös muita elementtejä, yleisimmin majoitusta, ruokailuja, saunomista sekä lentokenttäkuljetuksia.
Eläintenkatselu ja -kuvauspalveluja matkailutuotteina tarjoavien yritysten tärkeimpiä yhteistyötahoja ovat yrityksen oman alueen matkailumarkkinoinnista ja yhteismarkkinoinnista vastaavat organisaatiot. Tuotannollisella puolella yritykset tekevät yhteistyötä sekä toisten eläintenkatselu ja -kuvauspalveluja tarjoavien yritysten kanssa että muita matkailupalveluja tarjoavien yritysten kanssa. Ulkomaalaiset matkanjärjestäjät ovat myös tärkeitä yhteistyökumppaneita.
Tutkimus PDF-tiedostona:
(570 Kb)
In English:
(695 Kb)
|
|
|