Rajahaastattelututkimus: Matkailu ulkomailta Suomeen kasvoi vuonna 2011

Vuonna 2011 Suomessa vieraili 7,3 miljoonaa ulkomaista matkustajaa. Matkustajamäärä kasvoi 17 prosenttia vuodesta 2010 eli yli miljoonalla vierailijalla. Ulkomaiset matkustajat toivat Suomeen vuoden aikana yhteensä 2,2 miljardia euroa, mikä oli noin 180 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen ja Matkailun edistämiskeskuksen yhteisestä Rajahaastattelututkimuksesta.

Venäläismatkailijat muodostivat suurimman matkailijaryhmän. Kaikista matkustajista 45 prosenttia saapui Venäjältä eli yhteensä noin 3,3 miljoonaa matkailijaa. Matkustus Venäjältä Suomeen kasvoi edellisvuoteen nähden 27 prosenttia. Toiseksi eniten matkailijoita tuli Virosta. Virolaismatkailijoiden määrä kasvoi edelliseen vuoteen nähden 26 prosenttia. Virolaismatkailijoita kävi Suomessa vuoden aikana kaikkiaan 708 000, ja heidän osuutensa oli 10 prosenttia kokonaismatkustajamäärästä. Virolaismatkailijoiden määrä ja osuus kokonaismatkustajamäärästä ylitti nyt ensi kertaa ruotsalaismatkustajien määrän.

Vuonna 2011 ulkomaisista matkustajista 53 prosenttia oli Suomessa vapaa-ajanmatkalla. Vapaa-ajan matkojen määrä lisääntyi edellisestä vuodesta 21 prosenttia. Tuttava- tai sukulaisvierailulla kävi 12 prosenttia matkustajista. Määrä lisääntyi 16 prosenttia edellisestä vuodesta. Työmatkalla Suomessa kävi 21 prosenttia matkustajista. Työmatkojen määrä kasvoi 11 prosenttia edellisestä vuodesta, mutta kaikkiaan työmatkalaisten osuus kokonaismatkustajamäärästä on vähentynyt viimeisen kuuden vuoden aikana. Yhdeksän prosenttia matkustajista oli Suomessa kauttakulkumatkalla.


Lähes puolet vuonna 2011 Suomessa yöpyneistä ulkomaisista matkustajista majoittui hotellissa tai motellissa. Hotelliyöpymisten määrä kasvoi 16 prosenttia edellisvuoteen nähden. Ulkomaiset matkustajat viipyivät Suomen-vierailullaan keskimäärin 4,1 yötä. Suomeen tehdyistä matkoista 42 prosenttia ei sisältänyt lainkaan yöpymistä. Päivämatkoja tehtiin eniten Venäjältä; yli kaksi kolmesta Venäjällä asuvasta matkustajasta ei yöpynyt Suomessa. Kuitenkin kokonaismäärältään eniten öitä Suomessa viettivät Virosta ja Venäjältä tulleet matkustajat.


Ulkomaiset matkustajat kuluttivat Suomen-vierailullaan keskimäärin 306 euroa vuonna 2011. Rahankäyttö vierailua kohden oli seitsemän prosenttia vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Eniten rahaa vierailua kohden käyttivät kiinalaiset matkustajat, keskimäärin 670 euroa. Päivää kohden ulkomaiset matkustajat käyttivät keskimäärin 60 euroa. Tämä oli kaksi euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Päivää kohden rahaa käyttivät eniten Venäjällä asuvat matkustajat. Venäjältä tulleiden päiväkohtainen kulutus oli keskimäärin 111 euroa.


Lähde: Rajahaastattelututkimus 2011, Tilastokeskus, Matkailun edistämiskeskus
Päivitetty 06/15/2012

MEK - Visit Finland